Perhelaina

50 – 300 euron kokoisia pikavippejä myöntävä Perhelaina.fi palvelu on erikoistunut lyhytaikaiseen ja nopeaan rahan lainaamiseen. Palvelusta on mahdollista saada laina-aikaa 7 – 28 vuorokautta oman tarpeen ja valinnan mukaan. Laina-aikaa valitessa kannattaa ottaa huomioon, että mitä pidemmän laina-ajan ottaa, sitä suuremmat kulut siitä aiheutuu.

Perhelainaa voivat hakea 19-vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Palvelu edellyttää, että hakijan luottotiedot ovat kunnossa eikä maksu-, tai luottotietohäiriöitä ole. Lainaa hakevalla henkilöllä ei saa olla muita avoimena olevia pienlainoja. Asiakkaan luotto-, sekä henkilötiedot tarkistetaan ja lainapäätös saapuu asiakkaan matkapuhelimeen tekstiviestinä. Myönteinen lainapäätös edellyttää vielä lainan vahvistamista ja se tapahtuu yksinkertaisesti tekstiviestillä. Kielteiselle lainapäätökselle ei tarvitse tehdä mitään.

Perhelainalla ovat korkokulut korkeita ja suosittelemmekin valitsemaan niin lyhyen laina-ajan kuin mahdollista ylimääräisten kulujen karsimiseksi. Esimerkkinä käytettään 100 euron pikavippiä, jonka kulut nousevat suurimmillaan 76,50 euroon ja näin ollen laskun suuruus on 176,50 euroa. Tämän summan lisäksi asiakas maksaa tekstiviesteistä 6 euroa, joten lainan kokonaislasku on 182,50 euroa. Tekstiviestit asiakas maksaa matkapuhelinlaskun yhteydessä.

Lainaa voi hakea koska tahansa ja ne maksetaan asiakkaiden tileille kello 7 – 23 välisenä aikana. Muina aikoina tulleet hakemukset maksetaan seuraavana aamuna.

Hae Perhelainaa!